28.12.2018

Lähellä pitää olla

Wandan täytyy aina olla lähellä ja sylissä. ❤️ Eilen oltiin saunassa pitkästä aikaa, Wanda rakastaa lämpöä!

Metsälenkillä


Raumalla ollaan. Ihanaa on päästä metsään lenkille, ja Wandaali saa juosta irti. Wanda pysyy todella kivasti lähellä, noin parin sadan metrin päässä saattaa juosta, sitten pysähtyy odottamaan. Sitten kun saa katsekontaktin minuun ja sanon "mene vaan", saa Wanda jatkaa matkaa taas.


22.12.2018

Reissuun!

Jouluiset rally-treenit

Torstaina oli vuoden viimeiset rally-tokotreenit. Tehtäväkyltit ja rata oli koristeltu joulukoristein ja tonttulakkeja oli siellä sun täällä. Ne olivat vähän liian iso houkutus Wandalle, joka kyltiltä lähti matkaan kuusen koristeita tai tonttulakkeja..!

Treenit meni hyvin, Wandan ratasuoritus on parantunut syksyn aikana huimasti. Wanda keskittyy hyvin ja innokkaasti, toki välillä kuumuu ja täytyy vähän rauhoitella tilannetta. Korkea vire ja kuumuminen on periaatteessa positiivinen ongelma. On helpompi saada koira laskemaan hieman kierroksia, kuin treenata koiran kanssa, jolla ei ole mitään motivaatiota tai intoa tekemiseen.

Lisää lunta

Viime yönä satoi lisää lunta, ihanaa!

Tänään lähdetään bussilla kohti Kirkkonummea, jouluksi sinne. 😊

14.12.2018

Kirkkonummelle

Junassa ollaan!

Tassutrimmi

Eilen trimmasin Wandan tassut. Mitä lyhyempänä tassukarvat pitää, sen vähemmän niihin tarttuu likaa (tai sitä lunta, jos sitä joskus tulee..).

Tänään lähdetään Kirkkonummelle, sillä viikonloppuna on Messari, eli vuoden isoin ja odotetuin koiranäyttely. Wanda ei mene tänä vuonna kehään, mutta minä ja Valtteri mennään katsomaan kehiä ja tottakai SHOPPAILEMAAN!

Ei ole lunta

Meillä Turussa ei ole yhtään lunta! Välillä sitä sataa, mutta sulaa viimeistään seuraavana yönä. Saisi nyt tulla kunnon talvi, Wanda rakastaa lunta! ❤️

10.12.2018

Puistossa

Tänään oltiin jälleen Tähkäpuiston koirapuistossa. Sinne on meiltä matkaa noin kilometri, joten sinne ei ole pitkä matka. Pienille ja isoille koirille on oma alueensa. Isojen koirien puoli on ihan mukavan kokoinen ja puistossa on isoja puunrunkoja ja kiviä, joten on tilaa juosta ja hyppiä esimerkiksi puunrungoille.

7.12.2018

Rokotuksessa

Me käytiin rokotuksessa. Wanda sai kennelyskärokotteen nenäsumutteena, ennen on laitettu pistoksena. Wandaa jännitti vähän  eläinlääkärillä, joten nenäsumute oli mukava yllätys -ei tarvinnut pistää! Maistui se vissiin vähän ikävälle, mutta herkkuja suuhun niin paha maku katoaa! 😁

Wanda myös punnittiin: 19,5 kg! 😊 Olen oikein iloinen, että paino on noussut hieman ja pysynyt hyvänä. 😊

Kotimatkalla haettiin muutamat herkut kaupasta, kun Wanda oli niin reipas tyttö. 😊

3.12.2018

Joulukalenteri

Wandalla on oma joulukalenteri! Joka aamu avataan yksi luukku. Wandan kalenteri on ItsyBitsyn, se sopii sekä kissoille että koirille. Se sisältää erilaisia lihaherkkuja.

Wanda odottaa joka aamulenkin jälkeen, että haen kalenterin ja avataan luukku. Wanda tekee muutaman tempun ja saa herkkunsa. Sen jälkeen saa aamuruoan. Vähän nurinkurinen järjestys, ensin herkkuja ja sitten vasta ruokaa, mutta näin se nyt meni..! Eipä tuo liikoja haittaa! :)

Itsetehdyt herkut koiralle

• ITSETEHDYT HERKUT •

Tarvitset:

• 400 grammaa jauhelihaa
• 2 kananmunaa

1. Sekoita kananmunat ja jauheliha. Sekoita seos kunnolla tasaiseksi
2. Levitä seos uunipellille, noin 0,5-1cm paksuiseksi levyksi
3. Paista 200-225 asteessa noin 20-30 minuuttia
4. Anna jäähtyä hetken. Paloittele levy ensin siivuiksi, sitten paloiksi.
5. Levitä palat takaisin uunipellille
6. Anna palojen kuivua noin 20-30 minuuttia (tai pidempään, jos haluat kunnon rapean pinnan) 100 asteisessa uunissa
7. Pussita valmiit herkut, pakasta ne mitä et käytä heti

Wanda on ihan hulluna näihin!! Käytin sika-nautaa, mutta tähän voi käyttää mitä vain luutonta, jauhettua lihaa. Näihin voi lisätä esimerkiksi psylliumia kuiduksi, jos oma koira sitä tarvitsee.

Näin tiedät täsmälleen mitä koirasi herkut sisältävät ja voit käyttää juuri sitä lihaa, mistä koirasi pitää.

24.11.2018

Trimmi tehty

Pari päivää sitten saapui tilaamani trimmauspöytä! Se on säädettävä, joten sen korkeutta pystyy säätämään. Trimmipöytä oli kyllä pakollinen hankinta, koska lattialla trimmaaminen on aika raskasta... Nyt on hyvä pöytä niin pystyy trimmaamaan selkäystävällisissä asennoissa.

Tuossa on kumimainen pinta, joten se ei ole liukas ja karvat oli helppo pyyhkäistä pois siivotessa.

Trimmattiin nyt kevyesti, jätin mahdollisimman paljon karvaa kylmien ilmojen takia. Näyttelyitä ei ole lähiaikoina, joten ei haittaa!

Parveke on lempipaikka

Wandan mielestä parvekekausi ei ole ohi. Jopa marraskuussa tyttö tahtoisi istua parvekesohvalla iät ja ajat. Saas nähdä kuinka mieli muuttuu, kun tulee kovat pakkaset...

9.11.2018

P&W&M

Rally-toko

Eilen oltiin ensimmäistä kertaa rally-tokossa pitkän tauon jälkeen! Toki ollaan kotona treenattu päivittäin, mutta on iso ero olla hallilla.

Oli omituista totutella miten kaikki ohjaukset yms. toimii uudella selällä, mutta hyvin se sujui. Oli kyllä ihanaa päästä treenaamaan takaisin meidän vakiryhmään.

Rally-tokossa käydään Piispanristillä, Pawsiteamin hallilla. Meiltä sinne on noin 5 minuutin bussimatka.


4.11.2018

W, M, P kuulumisia

Wandalle kuuluu hyvää. Mitään ihmeellisempää ei ole ollut, kennelyskä vaivasi hetken aikaa viime kuussa. Sitä on nyt liikkellä kaikkialla!

Minka sairasti myös kennelyskän, Wandan kanssa samaan aikaan. Minkalle sattui joku viikko takaperin pieni onnettomuus:

Äitini lähti Pepin kanssa ulos ja Minka jäi rauhassa sisälle syömään luuta. Jostain syystä kuitenkin Minka päätti sännätä parvekkeelle äidin ja Pepin perään ja joko hyppäsi kaiteen yli, tai sitten kiipesi kaidetta pitkin ja rymähti alas. Mitään vammoja ei kuitenkaan tullut, pieni haava tassuun.

On se ihmeellinen otus, sille sattuu ja tapahtuu..

Peppi viettää leppoisia mummelin päiviä. Ulos lähtee silloin kun huvittaa (ei ainakaan sateella...) ja ruoka-aikoja odottaa minuutin tarkkuudella. Peppi ei ihme kyllä saanut kennelyskää (onneksi!) ja on muutenkin ollut suurinpiirtein terveenä.



Frisbee

Yksi Wandan lempiasioista on frisbee. Sitä se hakee vaikka koko päivän puistossa, oikein odottaa koko kävelyn ajan hetkeä, jolloin frisbee otetaan kassista.


Meillä on yhteiset pelisäännöt asian suhteen: ennen heittoa Wanda menee maahan ja lähtee vasta frisbeen ollessa liikkeellä. Kun Wanda palauttaa frisbeen, sen täytyy peruuttaa, jotta frisbee voidaan nostaa.

Wanda nauttii tästä liikuntamuodosta todella paljon, kunpa voisi useammassa paikassa heittää sitä, eikä vain koirapuiston ollessa tyhjillään.


24.10.2018

Epämääräiset lihapullat


❗❗ VAROITUS KOIRAIHMISET ❗❗

Ei ollut kiva lenkki Wandan kanssa. Wanda haisteli maata ja nanosekunnissa nappasi suuhunsa jotain. Samantien minä sekä mieheni tartuttiin Wandan suupieliin ja kaivettiin suusta kuvien mukaista sisältöä. Minun mielestäni sain kaivettua kaiken pois, mutta ei sitä tiedä nielaisiko jotain.

Paikka Turun Vasaramäki, Uudenmaankadun ja Vasaramäen koulun välinen "puistomainen" alue. Pullia löytyi hiekkaväylän molemmilta puolilta, joten sattumalta keneltäkään pudonneitä ne eivät ole. Selkeästi tekemällä tehtyjä pullia, haisee vähän ehkä kanalle ja näyttää ällöttävältä. Sisältä ei silmämääräisesti löytynyt mitään.

Todennäköisesti pullien sisältö jää mysteeriksi, mutta voin sanoa, että aikamoinen järkytys tämä oli. Tästä lähtien taidetaan lenkkeillä kuonokoppa päässä, toista kertaa en halua saada sydänkohtausta.

Poliisille on ilmoitettu.

LUOJAN KIITOS WANDA EI SITÄ SYÖNYT.

8.10.2018

Fani ja Wanda

Tämä kuva on otettu 11.11.2017 Lapissa, Raumalla. Kuvassa Vallun vanhempien koira, kääpiöpinseri Fani ja tietysti Wanda. Ei nämä meidän koirat ylimpiä ystäviä ole, mutta sietävät toisensa.. 😁 Ensi viikolla mennäänkin syyslomalla Raumalle, joten vastaavia kuvia tulee todennäköisesti tänäkin vuonna 😁

2.10.2018

Verikokeiden tulokset ja muuta

Wandasta otettujen verikokeiden tulokset oli oikein mainiot! Nyt voidaan alkaa miettimään pentuesuunnitelmia.. 😍😍

14.9.2018

Reissuun

Wanda lähti pariksi viikoksi hoitoon.

Minulle tehdään maanantaina iso selkäleikkaus, joten Wandan on parempi olla muualla vähän aikaa. Sunnuntaina menen jo sairaalaan.

Walesipoweri hiljenee vain hieman, päivittelen kyllä silti Wandan kuulumisia!

- Maria

Kärsivällisyys on taitolaji

Kärsivällisyyttä pitää harjoitella säännöllisesti. Treenatessa Wanda kiihtyy paljon, joten rauhoittumista ja malttamista pitää harjoitella. Kärsivällisyyden harjoittaminen on hyväksi kaikille, sitä voi treenata ihan lopputtomiin erilaisilla harjoituksilla. Se aktivoi ja tekee hyvää joka koiralle.

Me tehdään säännöllisesti tälläisiä harjoituksia (huomaa kuvassa etutassujen päällä olevat herkut) ja variaatioita on monia. Herkkuja voi laittaa maahan, ympärille, kuppiin, piiloon; oikeastaan mielikuvitus on rajana.

Hauska harjoitus on laittaa herkut vaikkapa kuten kuvassa, ja alkaa luetella sanoja, jotka eivät ole kuitenkaan vapautuskäsky ("ole hyvä"). Voin esimerkiksi sanoa "kissa", "koira", "luu", "olen kynä" tai ihan mitä tahansa. Herkut saa syödä vasta, kun kuuluu "ole hyvä".

Ruokaa

No nyt on ruokaa vähäksi aikaa!

7.9.2018

Aamupuuhat

Aamulenkit on meidän lempparijuttu ❤ Aamuisin on ihanan rauhallista kävellä, omaan tahtiin. Yleensä aamulenkki on 1-2km pituinen, semmonen vajaan puolen tunnin rento käppäily.  Wanda saa haistella rauhassa ja tehdä tarpeensa. Sitten mennään sisälle ja vuorossa aamupala; kuivaruokaa turvotettuna + mahdollisesti märkäruokaa tai lihaa. Sen jälkeen onkin hyvä jäädä kotiin nukkumaan kun mamma ja Vallu lähtee töihin/kouluun.

3.9.2018