29.3.2020

Omaehtoisuus hoitotoimenpiteissä

Olen nyt innostunut perehtymään koiran omaehtoisuuteen käsittely- ja hoitotoimenpidetilanteissa. Osallistuin Pawsiteamin järjestämälle etäluennolle aiheesta ja se antoi niin paljon uutta puhtia asian harjoitteluun sekä uusia ideoita.

Omaehtoisuuden idea on se, että käsittelytilanteista tulisi kivoja ja koiralla on mahdollisuus vaikuttaa siihen miten nopeasti esimerkiksi tilanteessa edetään. Koira opetetaan kertomaan milloin se on valmis toimenpiteeseen ja milloin tarvitsee taukoa.

Koiralle opetetaan ns. startti- ja stoppinappulat. Meillä kynsienleikkuussa ja harjauksessa starttinappula on kylkimakuu ja stoppina toimii asennosta nouseminen ja pienet eleet, jotka kertovat epämukavasta olosta.

Laitan tähän videon miten tätä ollaan nyt ruvettu harjoittelemaan. Huomatkaa siis, että asia on vielä harjoittelun alla!


27.3.2020

Tekemistä kotiin

Nyt on monessa kodissa se tilanne, että ihmiset ovat käytännössä koko ajan kotona ja koirat ihmettelevät moista touhua. Mekin ollaan kumpikin kotona ja Wandaa selkeästi välillä haittaa meidän läsnäolo; se ei saa nukuttua niin rauhassa päivisin, koska sen täytyy pitää meitä silmällä.

Kuitenkin jotain puuhaakin täytyisi keksiä ulkoilun lisäksi, sillä kotona pysyminen on melkoisen puuduttavaa. Onneksi ulkoilusää on ollut nyt aivan loistava, miettikääs miten hyppisimme seinille, jos ulkona tulisi kaatamalla vettä ja ei pääsisi edes lenkille.




Tässä vähän puuhaideoita koirille

VESSAPAPERIHAASTE

Tämä hauska haaste pyörii sosiaalisessa mediassa ja kokeilimme myös. Idea on varsin yksinkertainen; yritä saada koiran pään päälle mahdollisimman monta vessapaperirullaa torniksi ja nappaa kuva.



AKTIVOINTILELUT
Meillä on aktivointilelut jokapäiväisessä käytössä. Esimerkiksi jäädytetty Kongi kestää noin 25-35minuuttia. Monesti Wanda saa ruokansa aktivointikupista. 


JUOKSEMINEN/VAELTAMINEN


Juoksukausi on polkaistu vihdoin käyntiin! Nyt onkin upeat kelit aloitella uusi harrastus, esimerkiksi canicross eli koirajuoksu!



RISTINOLLA KOIRAN KANSSA

Tämäkin on somessa pyörinyt haaste, yllättävän viihdyttävää! Idea on pelata koiran kanssa ristinollaa, eli koira valitsee ruutunsa syömällä yhden namin kerrallaan... Joopa joo, aika monta kertaa saatiin kuvata video uudestaan kun neiti tyhjentää pelilaudan.. ups!

16.3.2020

Hiljainen kevät tiedossa

Kenellekään ei nyt tule yllätyksenä, että korona-virus on sekoittanut maailmanmenon melko perusteellisesti. Sen johdosta meidän näyttelyt ja rally-tokokokeet on peruttu toukokuun loppuun saakka.

Harmittaa, koska olin ehtinyt jo moneen näyttelyyn ja kokeeseen Wandan ilmoittaa ja olisi ollut hienoa saada jo koulari kasaan ja ehkä sertejä metsästää näyttelyistä. Tilanteelle ei nyt voi mitään, terveys on tärkeintä.


9.3.2020

Kuulumisia

Meille kuuluu hyvää. Tällä hetkellä arki on melko hektistä ja illat menee joko töissä tai sitten Wandan kanssa treenatessa. Harrastukset sujuvat hyvin, sitä yhtä puuttuvaa rally-tokotulosta edelleen jahdataan.

Seuraava näyttely meillä on Korpilahdessa 22.3, sen jälkeen 18.4 Laitilassa ja 7.6 Hotelli Tallukassa.

Seuraava rally-tokokoe on 4.4 (kaksi starttia) Liedossa

Pikkuhiljaa tehdään kennelin verkkosivuja, ilmoittelen niistä lisää tulevaisuudessa!