31.5.2018

Hyviä uutisia!

Kerrassaan loistavia uutisia!

Minä sain töitä Mustin ja Mirrin Raision Myllyn liikkeestä! Sain vuoden määräaikaisen paikan. Oma elinikäinen unelmani tuli vihdoin toteen, en voi vieläkään uskoa todeksi! 

Wandasta tulee myymäläkoira, eli pääsee mukaani töihin silloin tällöin, kun haluan sen ottaa mukaan (esim pidempi iltavuoro tms, enkä halua jättää yksin kotiin). 

Aivan upeaa, ihan mieletöntä! Tervetuloa moikkaamaan meitä!

27.5.2018

Uimassa

Eilen ja tänään käytiin uimassa! Kourulammessa, Lapissa (Raumalla).


Illalla lähdetään kotiin Turkuun.

Näyttely

Upea näyttelypäivä Raumalla. Wanda oli ainoa narttu nuorisoluokassa, joten voitti luokkansa. Lisäksi sai SA:n (sertin arvoinen) ja sitten vielä sertikisassa se vara-serti napsahti. Vitsi olen onnellinen!!!



22.5.2018

20.5.2018

"Wandan" puutarha

Tänään sain vihdoinkin istutettua kesäkukat! Wanda auttoi vähän turhankin paljon, kuten yleensä.. Hän oli tassuineen tai nokkineen ruukuissa aina kun silmä vältti!

18.5.2018

Lempipaikka

Wandalla on kaksi vuorenvarmaa paikkaa kotona, mistä sen löytää. Joko se on meidän keittiön pöydän alla, siellä on varjoa ja varmaan kämpän viilein kohta. Toinen ja viimeaikainen lempipaikka on nyt tuo meidän parvekkeen sohva, kun tosiaan parvekkeen oven voi pitää auki. Siellä se nukkuu lähes koko ajan ja sinne se jää kun aamuisin lähden töihin (Vallu on silloin toki kotona, mikäli ollaan molemmat poissa niin silloin tottakai parvekkeen ovi on kiinni).




Rally-tokooo!

Eilen oltiin pitkästä aikaa rally-tokotreeneissä. Meni niin hyvin! Tehtiin rataa ja Wanda suoriutui molemmilla kerroilla hämmästyttävän hyvin, kehitystä on tullut hirvittävän nopeasti todella paljon! Kakara oli motivoitunut treenaamaan, eikä mikään häiriö haitannut hänen menoaan.

Wanda tietää aina kun pakataan sininen treenireppu, että nyt mennään joko reenaamaan tai uimaan! Automaattisesti Wanda pysähtyy oikean bussipysäkin kohdalla ja jää siihen istumaan, odottamaan bussia treeneihin!


Kuulumisia

Pitkästä aikaa pääsen blogin pariin! Nyt on ollut niin järkyttävää kiirettä, etten ole ehtinyt tänne kirjoitella. 

Wanda oli pari viikkoa vanhemmillani ja Annen luona reissussa, sillä aikaa kun minulla oli yliopiston pääsykokeita. Nyt tosiaan pääsykokeet ohitse ja Wanda on takaisin kotona. Pistän kuvia Wandan reissusta nyt tännekin, niitä jo tuolla Facebookin puolella onkin.


Wanda kävi mätsärissä ja voitti sinisten luokan! Lopulta koko mätsärin finaalikehässä Wanda sijoittui kuudenneksi -huippua! Wanda sai palkinnoksi ruusukkeen, komean pokaalin, Royal Caninin Urban Life -ruokaa ja säilytyslaatikon ruoalleen.

Wanda loisti taas poseeraustaidoillaan..

2.5.2018

Onneksi olkoon Peppi!

Peppi-mummeli täyttää tänään huimat 8v! 

Peppi kävi vajaa viikko sitten eläinlääkärissä tarkistuttamassa selän. Röngtenissä ei näkynyt mitään ihmeellistä, siisti ranka - mikä helpotus! Pepillä on ollut tässä jonkun verran kipuoireita eikä oikein oteta selvää mistä ne johtuu.. hyvä uutinen on, että ei ainakaan siellä selässä ole mitään rikki.

Joka tapauksessa Peppi on suhteellisen hyvässä kunnossa oleva seniorikoira, joka saa viettää leppoisaa elämää vanhempieni luona  Kirkkonummella. Vaikkei Peppi enää olekaan mukana minun arjessani päivittäin, on se minulle todella rakas koira, sillä vartuin aikuiseksi sen rinnalla ja vuosia takaperin kuljettiin kaiksissa (toko) valmennuksissa ja leireillä... 

Onneksi olkoon rakas P <3