28.6.2018

Uimassa

Eilen käytiin Turun koirauimahallilla.

 

Töissä

Tiistaina Wandaali oli mukana töissä. Wanda on niin onnellinen päästessään mukaan ja hän menee ihan itse omaan koppaansa nukkumaan.

25.6.2018

Juoksemassa

Eilen päätin työpäivän jälkeen, että mennäänpäs juoksemaan lenkki Wandan kanssa. Jalat oli aika hapoilla alkuun, mutta kyllä se siitä alkoi sitten kulkemaan. Reipas 4km juostiin metsäpoluilla ja pururadalla. Oli mukavan viileä ilma juosta ja kaikinpuolin erittäin onnistunut juoksulenkki; W juoksi hyvällä tasaisella vauhdilla ja minä pysyin perässä.

14.6.2018

Koirahieroja

Tänään meillä kävi koirahieroja Tmi Murrellesi. Wanda nautti täysin siemauksin ja nukkui rennosti käsittelyssä. Jonkun verran aristi, kun lavat ja ristiselkä jumissa. Hyvin saatiin jumeja auki. Wanda sai kehuja vahvoista lihaksista, näkee että ollaan treenattu monipuolisesti kaikenlaista. Juoksijan reidet!

12.6.2018

Töihin!

Wanda tulee tänään ensimmäistä kertaa kanssani töihin! Hänellä on oma kevythäkki takahuoneessa, jonne pääsee nukkumaan rauhassa. Wandalla on muutama luu mukana, jos hänellä tulee tylsää.

Aktivointipeli

Ostin töistä tällaisen aktivointipelin Wandalle. Kaksi erilaista "labyrinttia", minkä voi laittaa tuohon valkoiselle alustalle. Wanda saa nyt ainakin osan ruuastaan tuosta, se on hyvää tekemistä ja tuo vähän intoa syömiseen!

2.6.2018

Lenkillä

Hirviö aamulenkillä

Sattuipa tänä aamuna...
Oltiin Wandan kanssa aamulenkillä metsässä. Noo, minä onnistuin kompuroimaan maassa olevaan puunrunkoon, jonka seurauksena maassa olleet lehdet, oksat yms liikkuivat ja kuului kamala rytinä. Wanda kääntyi kannoillaan kohti minua ja murisi, oikeastaan paremmin sanottuna MYLVI että MIKÄ HIRVIÖ MEIDÄN KIMPPUUN HYÖKKÄÄ?????!!

Nauroin vedet silmissä Wandaa ja koko koira oli ihan kiihdyksissä ja valmiina taistelemaan hyökkääjää vastaan...