Pepin muistolle

Sanoja ei nyt kauheasti ole, ainakaan mitään järjellisiä. Pepin kanssa olen kasvanut aikuiseksi ja Walesipowerin tiimi tuntuu nyt hirvittävän vajaalta. Peppi on legenda, kukaan ei ole sitä viekkaampi tai ovelampi. Kukaan muu ei osaa varastaa leipää suustani niin ovelasti, etten edes tajua mitä tapahtui. Peppi on opettanut minulle ihan mielettömästi, Pepin ansiosta olen tämä hullu koiranainen ja tulevaisuuden suunnitelmani liittyy hyvin pitkälti koiriin. Ensimmäinen koira on aina erityinen ja rakas, kukaan ei sitä paikkaa voi viedä.

En osaa kuvitella meneväni Kirkkonummelle ja siellä ei ole Peppi vastassa. En osaa kuvitella jättäväni ruokalautasta vahtimatta, koska Peppi söisi sen sisällön sillä sekunnilla, kun herpaannun ja en vahdi sitä. En osaa kuvitella, ettei tule enempää Kakara ja Mummeli -kuvia. Se särkee sydämeni.

En ikimaailmassa olisi halunnut kirjoittaa tätä tekstiä  tänään. Pitkään tiesimme ja epäilimme jonkun olevan pielessä. Halusin toivoa parasta, mutta pelkäsin pahinta. Nyt kun tämä hetki tuli, valmistautumisesta huolimatta, on se sydäntä särkevää. Pepillä löytyi aamulla röntgenissä vatsasta/maksasta kasvain ja päätöksemme oli hyvin selvä. Enää ei ole kipua, ei särkyä.

Nyt Peppi saa levätä. ❤️