Näytetään tekstit, joissa on tunniste walesi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste walesi. Näytä kaikki tekstit

10.1.2017

Koirieni luonne

Ihan huvikseni ajattelin nyt hieman verrata näitä kahta saman rodun edustajaa, jotka ovat kumminkin erilaisia yksilöitä ja niiden kanssa tulee toimia tietyllä tavalla.. 

Peppi

Peppi on aina ollut oman tilansa haluava, ei ole hinkunut syliin tai lähelle ihmistä mitenkään erityisesti. Peppi nauttii huomiosta ja rapsuttelusta, mutta sitä ei voi nostaa esimerkiksi syliin. Peppiä ei edes pentuna leikkiminen kiinnostanut kovinkaan paljoa, eikä se ikinä ole osannut leikkiä vetoleikkiä millään lelulla. 

Peppi on todella miellyttävä harrastuskoira esimerkiksi tokossa, koska Peppi oppii todella nopeasti ja ruualla sitä oli helppo motivoida (ennen allergiaruokaan siirtymistä siis..) ja Peppi on kuitenkin hyvin miellyttämisenhaluinen ja sitä on helppo ohjailla.

Toisaalta Peppi on äärimmäisen itsepäinen tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi välillä meidän tiellä kävellessä, Peppi lyö jarrut pohjaan ja kieltäytyy täysin liikkumasta eteenpäin. Syytä tähän en tiedä enkä ymmärrä, mutta auta armias mitä kivenjärkälettä yrität kiskoa perässäsi.. ei mikään kevyt likka kumminkaan.

Peppi on ovela kuin kettu. Tämä tulee esille ties miten, mutta parhaita muistoja on kun kerran syödessäni aamupalaa Peppi toi jalkoihini pallon. No, minä innostuin, että nytkö alkaa leikkiminen kiinnostaa jesjes leikitään! Kumarrun nostamaan palloa ja sillon leipäni hävisi kädestäni..

Pepille on tärkeää olla siellä missä lauma on ja Peppi seuraa kyllä tarkasti, kun joku nousee sohvalta ja lähtee huoneesta. Peppi tahtoo olla aina samassa tilassa laumansa kanssa, eikä esimerkiksi missään nimessä voisi olla ulkona yksin tarhassa (sellainen sille kerran rakennettiin, olikohan Peppi siellä kerran ja se riitti?).

Wanda

Vaikka Wanda on vielä uusi tulokas, kyllä voi jo vetää tiettyjä päätelmiä luonteesta, ainakin tällä hetkellä. Koiran luonnehan kuitenkin muokkautuu koko ajan kokemuksien myötä, mutta on se perusluonne jo havaittavissa selkeästi minun mielestäni.

Toki Wanda on energinen ja riehakas, mutta se liittyy myös ikään, joten jää nähtäväksi millainen se on aikuisena. Wanda leikkii paljon, sekä yksin että ihmisen kanssa. Wanda usein viipottaa jossain lelunsa kanssa ja on ihan tyytyväinen, osaa viihdyttää itse itseään.

Pepin tavoin Wanda on nopea oppimaan uusia asioita ja myöskin sopeutuu tilanteisiin nopeasti. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että uudessa paikassa asettuu nukkumaan ja rentoutuu. Vielä Wanda ei ole mukanani ollut Turussa, mutta pian varmastikin lähtee mukaan reissuun.

Wanda on oikea sylikoiran perikuva. Wanda tervehtii aina tulemalla etutassut olkapäilleni ja "halaa" minua, saattaa hengata siinä vaikka 10 minuuttia. Sohvalla Wanda on sylissä ja öisin nukkuu vieressäni. Usein Wanda haluaa tulla syliini, kun vaikka kirjoitan tietokoneella blogia.

Peppiin verrattuna Wanda on kovapäisempi. Peppi on aina ollut herkkä ja järkyttynyt liian rajuista koulutuskeinoista, kuten sumutepullosta, mutta Wandaa ei juuri mikään hetkauta. Wandan kanssa joutuu tekemään vielä töitä sen riehumisen kanssa, koska se alkaa purra kun on iltakänkkäränkkä. Jäähy on ollut ihan toimiva rangaistuskeino ja sieltä Wanda palaa rauhallisena.

Wanda kommunikoi äänellään hyvinkin paljon. Pepin kanssa leikkiessä murisee ja vinkuu, mutta erityisesti silloin, kun Peppi ei halua leikkiä ja kakara haluaa siihen liikettä.. silloin haukkuu ja mouruaa. Uusin juttu on nyt sitten se, että Wanda makaa sängylläni ja haukkuu ja ulisee itsekseen... Huomionhakua?





5.12.2016

Wanda 13 viikkoa

KASVU

Painoa: 8,5kg
Selän pituus: 42 cm
Korkeus: 36cm

TERVEYS

Vatsa: Paljon parempi tilanne! Nyt vatsa on selkeästi rauhoittunut  -edistystä!
Pissatulehdus: Antibioottikuuri puree hyvin, oireet vähentyneet ja pirteä pentu <3
Ruoka: Nyt Wanda syö useamman pienen aterian parin tunnin välein, eläinlääkäristä saatavaa märkäruokaa, riisiä ja piimää.

KOULUTUS, SÄÄNNÖT, RUTIINIT


  • Temput: Istu, maahan, kieri, ympäri, pyöri, tule
  • Kun annan ruuan, Wanda toistaa "pyöri" -temppua moneen kertaan, pyörii hyrränä samaan suuntaan (...tai siis pitäisi tehdä ne mitä pyydän, mutta tarjoaa...)
  • Ulkoa tultaessa Wanda istuu odottamaan, että saan riisuttua ulkovaatteet ja vasta sitten Wandan hihna irroitetaan (siis jos Peppi ei ole siinä häiritsemässä..)
  • Kun tulen tietokoneelle tai tekemään läksyjä, Wanda pääsee aina syliin
       
                                               Wandan tyylinäyte joogasta!



28.11.2016

Leikkiminen

Nyt alkaa Peppi lämmetä Wandan kaveriksi! Tähän asti on kohdellut hieman ynseästi, mutta nyt ovat leikkineet koko päivän!

Ihanaa kun näistä on tullut hyvät kaverit. Kuten sanoin Kammottava kävelijä -tekstissäni, Peppi päästää Wandan aina välillä samaan petiin nukkumaan.

Älypeli

Saatiin Annelta lainaan koirille testattavaksi älypeli. Wanda ei meinannut ensin ymmärtää, että sitä liikkuvaa osaa voi siirrellä ja siten namit paljastuu, mutta kyllä pikkuhiljaa alkoi hoksaamaan fiksusti. Aika paljon Wandaa turhautti tuo, vähän sama ilmiö kuin Kongi ärsyttää kun ei sitä maksamakkaraa sieltä noin vain saakaan pois.
Aika paljon touhua säesti vinkuminen ja ärinä, mutta kyllä tuossa muutama tovi hurahti kakaralla.



24.11.2016

Why I love Welsh Springer Spaniels? / Miksi Walesit?

I have loved this breed many years (obviously, I have two of these!). 6,5 years ago we chose this breed by these criteria:
-not too small or big or heavy
-not too long fur or at least it should be manageable
-good for a family with kids
-happy
-positive

I think the best thing in this breed is that they're so happy about everything, like really you can go to the bathroom for a one minute and when you come back your dogs behave like it's been ages. They follow me if I leave the room and they always wag their tails and the whole dog shakes with it.

It is difficult to say, everyone has their own special reasons why they like Welsh Springers. Maybe it is the beautiful and elegant expression of the head, the free and powerful movement, the charming red and white colour or the friendly and trusting character
More info:
--


Eli vähän syitä miksi päädyimme juuri tähän rotuun:
-ei liian iso eikä liian pieni tai liian painava
-turkki ei saa olla pitkä tai vähintään pitää olla helppohoitoinen
-hyvä lapsiperheeseen
-iloinen
-positiivinen

Mielestäni parasta tässä rodussa on niiden iloisuus kaikesta, voin mennä minuutiksi vessaan ja tullessani takaisin koirat käyttäytyvät, kuin olisin ollut vuosia poissa. Ne seuraavat minua, kun lähden huoneesta ja heiluttavat aina häntäänsä ja koko koira heiluu sen mukana.

Sitä on vaikea sanoa, jokaisella on oma erityinen syy, miksi welshiin ihastuu. Ehkä se on pään kaunis ja elegantti ilme, vapaat voimakkaat liikkeet, ihastuttava punainen ja valkoinen väri tai ystävällinen ja luottavainen luonne. 
Enemmän tietoa: 

13.11.2016

Ura agilityssa korkattu!

Ei kovin moni voi sanoa aloittaneensa 10 viikkoisena tämän lystin.. ja upeasti irtosi minun luota tutkimaan hallia yksin!
Jos Peppi on Fiat Punto, niin tästä tulee sitten Ferrari!