Näytetään tekstit, joissa on tunniste walesinspringerspanieli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste walesinspringerspanieli. Näytä kaikki tekstit
18.2.2018
3.8.2017
11 KUUKAUTTA & ajatuksia matkastani koiramaailmassa
Apua, enää kuukausi niin kakara on VUODEN!
Nyt tosiaan 11 kuukautta tuli täyteen ja en oikein tiedä mistä aloittaisin kirjoittamaan. On niin paljon kauniita sanoja mitä haluaisin sanoa ja jakaa... sanat ei riitä kertomaan miten upea koira Wanda on, unelmien täyttymys.
Minähän olen aina halunnut koiran ja olen lukenut vuosia kirjallisuutta ja opetellut koiran kouluttamista jo ennen Pepin tuloa. Pepin olen kouluttanut itse, vaikka olinkin 11-vuotias kun se meille tuli. Peppi tuli ihan kotikoiraksi, mutta sen kanssa sitten kuitenkin aloin harrastamaan tokoa, rally-tokoa ja myöhemmin agilityä. Pepistä ei ollut kisakoiraksi, joten nälkä jäi kalvamaan. Haluan kisakoiran, haluan saavuttaa ne unelmat menestymisestä koiralajeissa.
Minut tuntevat tietävät tanssitaustani, harrastin 8 vuotta kilpatanssia ennen kuin jouduin terveydellisistä syistä lopettamaan. Tämä kertoo siis kilpailuhenkisyydestäni, olen niin "kaikki tai ei mitään" -ihminen. Olin kuvitellut, että se kisakoirani tulee olemaan bordercollie tai australianpaimenkoira - siis stereotyyppinen kisakoira. Olen kokenut vähättelyä valmennuksissa, koska minulla on maata nuuhkiva, hitaasti syttyvä spanieli.
Olen niin kauan kuin muistan haaveillut kasvattajana olemisesta. Että pääsen kasvattamaan puhdaslinjaisia, terveitä koiria. Rodusta en ollut varma, sillä olin kuvitellut seuraavan koiran olevan jotain vauhdikkaampaa ja työmotivoituneempaa rotua. Silti, palo kasvattajaksi jatkui.
Kuinkas sitten kävikään?
Viime syksynä 2016 tuli Annen kanssa juttua, josko ottaisin sijoitusnartun Ruotsista. Minä olin täysillä mukana, mutta piti keskustella perheeni kanssa, kun heidän kanssaan toistaiseksi asun ja toinen koira vaikuttaisi heidänkin elämään. Oikeastaan ennen kuin ehdin kissaa sanoa, pentu oli varattu. Tuijottelin kuvia kennelin sivuilla ja mietin minkä noista nartuista oikein haluan.... Annen kanssa oltiin samaa mieltä yksilöstä ja kasvattaja suostui.
Joten, ennen kuin tajusinkaan olin tilanteessa, että minulla on sijoituskoira Ruotsista. Minulla. Ja millainen sijoituskoira? MAAILMAN PARAS!!
Siis tätä kirjoittaessani en tunne mitään muuta kuin kiitollisuutta ja rakkautta. Wanda on unelmieni täyttymys. En kaipaa mitään siihen lisää tai siitä pois. Wanda on täydellinen minun oma pöllö talitintti. Aivotkin alkaa pikkuhiljaa löytyä! Nyt juoksujen myötä on alkanut karisemaan murkkuikäisen uhma, ja tilalle tullut pelkkää kultaa oleva koira.
Toisaalta sijoituskoiran myötä tuli paineet. Mitä jos en osaa kouluttaa tarpeeksi hyvin? Jos en ole tarpeeksi hyvä johtaja Wandalle ja koko koira menee pilalle huonon omistajan takia? Jos Wanda ei ole kanssani onnellinen kun en kykene sen kanssa päivittäin kävelemään tunnin lenkkiä? On vain ollut pakko hiljentää epäilykset ja luottaa itseeni. Toivon todella, että Wandan on kanssani hyvä olla.
On se maailman paras ja maailman rakkain minulle.
Tänään 3.9.2017 Ängblomman's Cascabel 11 kuukautta
22.7.2017
MÖLISIJÄKAKSIKKO
Näin meillä kommunikoidaan ja osoitetaan mieltä...:
Suomennettuna:
ON NÄLKÄ. ETKÖ TAJUA. TULTIIN LENKILTÄ. NÄLKÄ. RUOKA-AIKA. MITÄ SÄ TOLJOTAT SIINÄ. RUOKAA!! NYT. RUOKAA! ÄLÄ HÖPÖTÄ VAAN ANNA SITÄ RUOKAA!!!
Suomennettuna:
OI VITSI MITÄ LEIVOT?! TUOKSUU HYVÄLTÄ. LEIVOT VARMAANKIN MULLE, KENELLE MUULLE MUKA??? JOTEN VOIT ANTAA NE MULLE. KUULUU MULLE. ANNA TÄNNE. HEI. ETKÖ TAJUA?? KIUKUTTAAAAA.... NYT KETUTTAA.... NE ON MUN!!!!
26.6.2017
25.6.2017
PUISTO EKAA KERTAA KUUKAUTEEN!
Oi jestas miten aikaa on mennyt eikä olla päästy koirapuistoon.. ensin 2 viikon kennelyskä, sitten 2 viikon ripuli... VIHDOIN KUNNOSSA!
19.6.2017
3.6.2017
9 KUUKAUTTA
ISO RAJAPYYKKI SAAVUTETTU! 9 KUUKAUDEN IKÄ 💜
Paino: 16.3 kg
Terveys: Paranemaan päin, vähän köhii kun innnostuu. Koko koira vaan hyppii seinille kun pitäisi levätä..
Siis Wandan kanssa nyt on semmoinen tilanne, että tuo murkkuikä tuo aika paljon haastetta arkeen. Säännöistä saadaan välillä vähän vääntää, mutta se kuuluu asiaan. Nyt olen ottanut Wandan kanssa arkeen todella tiukan linjan siitä, että minulle ei ryppyillä ja en siedä semmoista typerää vikurointia.
Tavallaan korostuneesti nyt vaadin kunnioitusta ja sääntöjen noudatusta, koska sen kanssa on pakko olla tiukka. Murrosikä on koiralle vaikeaa, joten sitä voidaan helpottaa yhteisillä pelisäännöillä ja siten, että koira tietää mitä siltä odotetaan.
Käytännössä tämä näkyy näin:
- ovista kuljetaan minun luvalla, tulee istua ja odottaa kunnes sanon "hyvä" (sama koskee autosta hyppäämistä)
- ruoka tulee kun minä päätän, se ei tule ulisemalla ja vaatimalla
- huomiotani ei saa sillä, että raapii tuolini selkänojaa ja/tai minun olkavarttani
- jos käsken tulla pois ikkunalta haukkumasta ja ohjaan sen kropallani pois, sinne ei ängetä sitten väkisin ja minua protestina purren --> täytyy istua ja rauhoittua
- lenkillä ei vedetä, kun vetää niin pysähdyn ja sen tulee tulla takaisinpäin lähelleni
Eli tavallaan nyt meininkinä se, että kakaran tulee kunnioittaa minua ja sääntöjä. Hyvin toimiikin, helppoa arjessa kun W tietää miten haluan sen toimivan esimerkiksi ulos lähdettäessä. Toki vääntöjä tulee, esimerkiksi juuri noissa tilanteissa kun W haukkuu ja ohjaan sieltä pois. Hermo menee ja protestina sitten roikutaan käsissä hampailla.. tällöin tulee kurinpalautus ja on rauhoituttava.
Haasteista huolimatta on tuo koira täyttä rakkautta. Eilen me leikittiin nonstoppina 4 tuntia narupallolla, jonka jälkeen siitä katkesi se naru. Öisin Wanda nukkuu ihan iholla ja kiinni minussa, viime yönä useasti poski poskea vasten. Aamuisin se ei halua olla olohuoneessa, vaan se tulee luokseni ja sänkyyn hengaamaan viereeni.
Tänä aamuna nauroin sen pöhköyttä. Likka puhalteli nenästään ilmaa vesikuppiin, sen mielestä kuplien teko oli hirmu hauskaa. Halvat on huvit meillä, mutta ei se haittaa. Ollaan kyllä Wandan kanssa hitsauduttu yhteen, ollaan ihan paita ja peppu.
Elämäni koira, josta en kyllä tule luopumaan. Täyttä rakkautta ja ollaan mieletön parivaljakko, vaikka itse sanonkin. Se on vaan minun paras ystävä ja maailman rakkain minulle. En voi muuta sanoa, kuin että se vaan on täyttä rakkautta.
1.5.2017
TEMPPUKOULU: LEUKA KÄMMENELLE
Tämä temppu on oiva apukeino näyttelyyn. Ideana on, että koira asettaa leukansa kämmenelleni ja pitää sen siinä, vaikka tuomari tutkii koiran. Tätä voi käyttää myös eläinlääkärissä.
Tämä on vielä harjoitteluvaiheessa ja lopulta tilanne pitäisi olla se, että näyttelyssä seisottaessa koira osaa itse asettaa päänsä kädelleni = en väännä päätä väärään asentoon pakolla. Kun koira osaa tämän, se ei liiku paikaltaan tuomarin tutkiessa ja koko kehäesiintyminen menee nätimmin.
Tämä on vielä harjoitteluvaiheessa ja lopulta tilanne pitäisi olla se, että näyttelyssä seisottaessa koira osaa itse asettaa päänsä kädelleni = en väännä päätä väärään asentoon pakolla. Kun koira osaa tämän, se ei liiku paikaltaan tuomarin tutkiessa ja koko kehäesiintyminen menee nätimmin.
18.4.2017
11.4.2017
JOS KOIRANI PUHUISIVAT...
Olen jo kirjoittanut koirieni luonteesta (olethan lukenut sen? Tästä pääset: Koirieni luonne ),mutta siitäkin on aikaa ja paljon on selkeytynyt esimerkiksi Wandan luonteesta. Wanda kuitenkin on nyt tullut murrosikään ja Peppi taas vanhenee, joten tässä tulee huumorilla höystetty vertailu heidän kahden aivoituksistaan.
P: Onko pakko? Eikai meidän omalle tielle? En liiku. En tahdo. Mennään sisälle. Riittää jo. Ei käännytä sinne. Onks ton kakaran pakko roikkua mun pannassa? Onks pakko liikkua? Mennään sisälle.
W: MENNÄÄN MENNÄÄN MENNÄÄN IHAN MINNE VAIN MENNÄÄN!! ONKO LINTUJA? MUSTARASTAS! LEHTI! VITSI MITEN SIISTII! EN KESTÄ EN KESTÄ MENNÄÄN JO MENNÄÄN KAIKKIALLE MINÄ HALUAN KAIKKIALLE!!!
LENKILLE?
W: MENNÄÄN MENNÄÄN MENNÄÄN IHAN MINNE VAIN MENNÄÄN!! ONKO LINTUJA? MUSTARASTAS! LEHTI! VITSI MITEN SIISTII! EN KESTÄ EN KESTÄ MENNÄÄN JO MENNÄÄN KAIKKIALLE MINÄ HALUAN KAIKKIALLE!!!
MINULLA ON NÄLKÄ
P: Kello on 07, anna ruokaa. Tultiin ulkoa, anna ruokaa. Tulit kotiin, anna ruokaa, kello on 17. Sun ruoka on mun ruoka eikö niin? Ai eikö? Mä vähän maistan. Siis puhdistan lattian, pudotit leivän. Älä huoli, minä siivoan! Siis varastan pihvisi lautaselta. Siis huijaan sinua, että tuon pallon, mutta oikeasti vien leivän suustasi - ÄHÄKUTTI! Ai mikä varas? Kuka?
W: Voin syödä puhelimesi, kirjasi, avaimesi, paperisi, lautasesi, sukkasi, vaatteesi, harjasi, hiuksesi...
HALUAN HUOMIOTA
P: Tuijotan sinua kunnes katsot minua. Kolistelen porttia, kunnes näet minut. Haukun tyhjää pihaa, jotta tulet katsomaan mikä siellä muka on. Läähätän. Sotken kaiken, avaan roskiksen, menen pesukoneeseen.. Etkö jo tajua? Millä kielellä pitää sanoa, voisitko nähdä minut etkä kakaraa?
W: Puren sinua kunnes joudun jäähylle, Puren vaatteitasi, jotta raivostut. Hahaa, tästä tuli hauska leikki. Puren lettiäsi, raavin olkapäätäsi, haukun, vingun, pompin... Puren sinua taas, kovempaa, koska aloit ärsyyntyä. Puren sinua kaikkeen mihin yllän, oi vitsi nyt leikitään muurrrrrrrrr...
RAKKAUTTA
P: Makaan lattialla ja heilutan häntääni. Makaan ja heilautan tassuani. Alan nylkyttämään sinua, jotta saisin huomiosi. Kuitenkin murisen, kun silität. Silti alan värisyttelemään viiksiäni, kun rapsutat. Silti mulkoilen sinua, kun tulet lähelle. Mitenniin ristiriitainen?
W: Hypin päällesi, änkeän syliin, yöllä makaan päälläsi, annan luuni sinulle. Halaan sinua ja puren sinua vahingossa. Hups. Hypin ja halaan vähän lisää. Älä mene pois. Hali. Toinen hali. Mun piti antaa pusu, mutta purin vahingossa. Sori. Pusu.
8.4.2017
ENSIMMÄINEN NÄYTTELY
Anne ilmoitti Wandan ensimmäiseen näyttelyyn!
Nimittäin Helsingin kansainvälinen koiranäyttely 20.5. Tuomarina on tanskalainen Leif Lehmann Jörgensen. Näyttely on Helsingissä, Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa. Lue täältä lisää: Helsingin kv näyttely
OI APUA! Nyt pitäisi saada ryhdikäs seisominen ja ryhdikkäät liikkeet. Ja tuota irtokarvaa pois. Apua apua alkoi jännittämään!
Tällä hetkellä tuo seisominen näyttää siis tältä...:
Nimittäin Helsingin kansainvälinen koiranäyttely 20.5. Tuomarina on tanskalainen Leif Lehmann Jörgensen. Näyttely on Helsingissä, Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa. Lue täältä lisää: Helsingin kv näyttely
OI APUA! Nyt pitäisi saada ryhdikäs seisominen ja ryhdikkäät liikkeet. Ja tuota irtokarvaa pois. Apua apua alkoi jännittämään!
Tällä hetkellä tuo seisominen näyttää siis tältä...:
3.4.2017
WANDA 7KK
Terveys:
Nyt menee hyvin! Wanda painaa 16 kiloa ja on Peppiä korkeampi. Toki Wanda on vielä hontelo ja hyvin siro, mutta pikkuhiljaa se rakenne sitten muuttuu aikuismaisemmaksi.
"Ongelmat":
- VETÄMINEN: Wandalla on järjetön vauhti päällä ja likka ei ymmärrä, että eteenpäin pääsee rauhallisemminkin. Toki paljon tästä rynnimisestä menee nuoruuden piikkiin, mutta varmaankin edes vähän voisi saada hillittyä, kunhan löydän oikean tavan opettaa sitä. Tällä hetkellä pysähdyn kun se vetää ja odotan kontaktin. Jonkun aikaa tehoaa, sitten kakara turhautuu ja rynnii kahta kauheammin
- EPÄVARMUUDET: Murrosiässä koira saattaa käyttäytyä opitusta poikkeavalla tavalla, esimerkiksi pelätä ihan tavallisessa tilanteessa. Tätä on näkynyt koirapuistossa, kun on "huono päivä" niin esimerkiksi ihan syyttä suotta haukkuu ohikulkijat
Ratkaistut ongelmat:
- AUTOSTA RYNNIMINEN: Tämä loppui! Olen nyt opettanut Wandalle, että kun avaan auton oven, se ei saa missään tapauksessa rynniä omin luvin ulos. Siitä seuraisi lukuisia vaaratilanteita, jos se karkaisi ulos irti. Autosta pääsee ulos istumalla ja kontaktilla pyytämällä.
- TURHAUTUMINEN/PUREMINEN: Ne Wandan kohtaukset, kun se menee ihan pois itsestään ja alkaa purra minun istuessani pöydän ääressä, ovat vähentyneet huomattavasti. Wanda saa energiansa purettua koirapuistossa ja nyt noita puremiskohtauksia tulee vain välillä, kun se on illalla yliväsynyt = kuin pieni lapsi ja uhmaikä
Parasta Wandassa?
Tämä on vaikea osio kirjoittaa, todella todella vaikea. On vaikea rajata muutamaan pointtiin sitä, mikä on tässä koirassa parasta. Yritän nyt mainita muutaman asian, mikä tekee tuosta koirasta niin upean. Koko likka on pelkkää rakkautta, joten voinko sanoa kaikki on parasta?
- ILOISUUS (tätä ei varmaan tarvitse perustella?)
- Wanda on aina valmis lähtemään pihalle, puistoon, treenaamaan tai ihan vaikka vain hakemaan postia. Wanda ponkaisee heti ylös, kun annan yhtään merkkejä, että mennään
- Wanda on todella hellyydenkipeä, se tervehtii halaamalla kun istun lattialle
- Wanda nukkuu joko selkä vasten selkääni tai kaulani kohdalla (öisin väännetään siitä, kumpi nukkuu pehmeämmällä tyynyllä...)
- Wanda on fiksu, oppii kaiken nopeasti
Wanda ja minä ollaan nyt alettu hitsaantua kunnolla yhteen, kun ollaan niin paljon treenattu yhdessä ja touhutaan arjessa paljon kaikkea kivaa. Wanda jää nätisti odottamaan huoneeseeni, jos menen vessaan, mutta jos aiotaan lähteä ulos, se käskemättä seuraa minua. Se pitää minua silmällä ja lukee minua ilman, että minun tarvitsee paljoakaan sanoa hänelle.
Murrosikäinen pentu tarvitsee jämäkkää johtajaa, joka auttaa sitä noissa vaikeissa tilanteissa. Johtaja osaa lukea pentua ja tietää mikä on sille liikaa ja milloin tulee poistua tilanteesta. Murrosikäiselle koiralle tulee olla tiukka opetetuista säännöistä, koska se pyrkii rikkomaan niitä. Tässä vaiheessa kasvatusta minun tulee olla vain todella kärsivällinen, jämäkkä ja rakastava, vaikka sen tempaukset saisivat verenpaineen nousemaan aina välillä.
Tunnen Wandan ilmeet ja olemuksen. Tiedän milloin nälkä, milloin haluaa ulos, milloin epäröi onko ulkona jotakin epäilyttävää. Todellakin tiedän milloin se vain kerjää huomiota, eikä mikään ole oikeasti hänellä huonosti.
Wanda tietää aina milloin mennään vain tielle kävelylle ja milloin taas autolla puistoon. Mutta auta armias, jos meidän lähtö puistoon tai treeneihin venyy.. sitten alkaa armoton kyttäys ja huomioni haku.
Koulutus:
Teen tokoa Wandan kanssa koirapuistossa silloin, kun siellä ei ole muita. Tähän asti seuraamista on harjoiteltu vain namilla houkutellen ja palkaten. Viikonloppuna kokeilin ensimmäistä kertaa miten Wanda seuraa, jos palkat poistuu käsistä. Hämmästyin täysin: Wanda seurasi loistavassa kontaktissa monta metriä! Kyllä se siitä lähtee ja hyvä toko-koira siitä tuleekin.
8.2.2017
Ilmoja pitelee
No nyt on kylmää! Mittari näyttää -14 astetta.. ihan liian kylmää lenkkeillyyn. Pystyy toki käymään ihan pikkulenkin omalla tiellä, mutta minnekään kauemmaksi ei kyllä näillä keleillä. Täytyy vain keksiä koirille tekemistä sisätiloissa.
Tässä muutama esimerkki, mitä tekemistä koirille voi järkätä:
Tässä muutama esimerkki, mitä tekemistä koirille voi järkätä:
- Talouspaperirullan sisälle nameja, päiden sulkeminen taittaen
- Luun sisälle esim sulatejuustoa
- Aktivointipelit
- Namien piilotus (haastetta saa vaikeuttamalla piiloja)
- Temppujen opettelu
- Kädet nyrkkiin, toiseen nami. Koira nenää käyttäen päättelee kumpi käsi ja osoittaa esim tassulla
- Piilosta! Koira odottaa, ihminen piiloon
31.1.2017
28.1.2017
10.1.2017
Koirieni luonne
Ihan huvikseni ajattelin nyt hieman verrata näitä kahta saman rodun edustajaa, jotka ovat kumminkin erilaisia yksilöitä ja niiden kanssa tulee toimia tietyllä tavalla..
Peppi
Peppi on aina ollut oman tilansa haluava, ei ole hinkunut syliin tai lähelle ihmistä mitenkään erityisesti. Peppi nauttii huomiosta ja rapsuttelusta, mutta sitä ei voi nostaa esimerkiksi syliin. Peppiä ei edes pentuna leikkiminen kiinnostanut kovinkaan paljoa, eikä se ikinä ole osannut leikkiä vetoleikkiä millään lelulla.
Peppi on todella miellyttävä harrastuskoira esimerkiksi tokossa, koska Peppi oppii todella nopeasti ja ruualla sitä oli helppo motivoida (ennen allergiaruokaan siirtymistä siis..) ja Peppi on kuitenkin hyvin miellyttämisenhaluinen ja sitä on helppo ohjailla.
Toisaalta Peppi on äärimmäisen itsepäinen tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi välillä meidän tiellä kävellessä, Peppi lyö jarrut pohjaan ja kieltäytyy täysin liikkumasta eteenpäin. Syytä tähän en tiedä enkä ymmärrä, mutta auta armias mitä kivenjärkälettä yrität kiskoa perässäsi.. ei mikään kevyt likka kumminkaan.
Peppi on ovela kuin kettu. Tämä tulee esille ties miten, mutta parhaita muistoja on kun kerran syödessäni aamupalaa Peppi toi jalkoihini pallon. No, minä innostuin, että nytkö alkaa leikkiminen kiinnostaa jesjes leikitään! Kumarrun nostamaan palloa ja sillon leipäni hävisi kädestäni..
Pepille on tärkeää olla siellä missä lauma on ja Peppi seuraa kyllä tarkasti, kun joku nousee sohvalta ja lähtee huoneesta. Peppi tahtoo olla aina samassa tilassa laumansa kanssa, eikä esimerkiksi missään nimessä voisi olla ulkona yksin tarhassa (sellainen sille kerran rakennettiin, olikohan Peppi siellä kerran ja se riitti?).
Wanda
Vaikka Wanda on vielä uusi tulokas, kyllä voi jo vetää tiettyjä päätelmiä luonteesta, ainakin tällä hetkellä. Koiran luonnehan kuitenkin muokkautuu koko ajan kokemuksien myötä, mutta on se perusluonne jo havaittavissa selkeästi minun mielestäni.
Toki Wanda on energinen ja riehakas, mutta se liittyy myös ikään, joten jää nähtäväksi millainen se on aikuisena. Wanda leikkii paljon, sekä yksin että ihmisen kanssa. Wanda usein viipottaa jossain lelunsa kanssa ja on ihan tyytyväinen, osaa viihdyttää itse itseään.
Pepin tavoin Wanda on nopea oppimaan uusia asioita ja myöskin sopeutuu tilanteisiin nopeasti. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että uudessa paikassa asettuu nukkumaan ja rentoutuu. Vielä Wanda ei ole mukanani ollut Turussa, mutta pian varmastikin lähtee mukaan reissuun.
Wanda on oikea sylikoiran perikuva. Wanda tervehtii aina tulemalla etutassut olkapäilleni ja "halaa" minua, saattaa hengata siinä vaikka 10 minuuttia. Sohvalla Wanda on sylissä ja öisin nukkuu vieressäni. Usein Wanda haluaa tulla syliini, kun vaikka kirjoitan tietokoneella blogia.
Peppiin verrattuna Wanda on kovapäisempi. Peppi on aina ollut herkkä ja järkyttynyt liian rajuista koulutuskeinoista, kuten sumutepullosta, mutta Wandaa ei juuri mikään hetkauta. Wandan kanssa joutuu tekemään vielä töitä sen riehumisen kanssa, koska se alkaa purra kun on iltakänkkäränkkä. Jäähy on ollut ihan toimiva rangaistuskeino ja sieltä Wanda palaa rauhallisena.
Wanda kommunikoi äänellään hyvinkin paljon. Pepin kanssa leikkiessä murisee ja vinkuu, mutta erityisesti silloin, kun Peppi ei halua leikkiä ja kakara haluaa siihen liikettä.. silloin haukkuu ja mouruaa. Uusin juttu on nyt sitten se, että Wanda makaa sängylläni ja haukkuu ja ulisee itsekseen... Huomionhakua?
21.12.2016
18.12.2016
5.12.2016
Wanda 13 viikkoa

Painoa: 8,5kg
Selän pituus: 42 cm
Korkeus: 36cm
TERVEYS
Vatsa: Paljon parempi tilanne! Nyt vatsa on selkeästi rauhoittunut -edistystä!
Pissatulehdus: Antibioottikuuri puree hyvin, oireet vähentyneet ja pirteä pentu <3
Ruoka: Nyt Wanda syö useamman pienen aterian parin tunnin välein, eläinlääkäristä saatavaa märkäruokaa, riisiä ja piimää.
KOULUTUS, SÄÄNNÖT, RUTIINIT
- Temput: Istu, maahan, kieri, ympäri, pyöri, tule
- Kun annan ruuan, Wanda toistaa "pyöri" -temppua moneen kertaan, pyörii hyrränä samaan suuntaan (...tai siis pitäisi tehdä ne mitä pyydän, mutta tarjoaa...)
- Ulkoa tultaessa Wanda istuu odottamaan, että saan riisuttua ulkovaatteet ja vasta sitten Wandan hihna irroitetaan (siis jos Peppi ei ole siinä häiritsemässä..)
- Kun tulen tietokoneelle tai tekemään läksyjä, Wanda pääsee aina syliin
Wandan tyylinäyte joogasta!
![]() |

28.11.2016
Leikkiminen
Nyt alkaa Peppi lämmetä Wandan kaveriksi! Tähän asti on kohdellut hieman ynseästi, mutta nyt ovat leikkineet koko päivän!
Ihanaa kun näistä on tullut hyvät kaverit. Kuten sanoin Kammottava kävelijä -tekstissäni, Peppi päästää Wandan aina välillä samaan petiin nukkumaan.
Ihanaa kun näistä on tullut hyvät kaverit. Kuten sanoin Kammottava kävelijä -tekstissäni, Peppi päästää Wandan aina välillä samaan petiin nukkumaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)