Sanoin sitten koirille, ehkä mennään kotiin, jos tuolla metsässä jotain hurjan pelottavaa liikuskelee.. Käännyin kannoillani ja komensin koirat uuteen suuntaan ja seisahduin kuin seinään...
PEURA!!!
Peppi reagoi hurjalla haukkumisella, Wanda säestää mukamas rohkeasti.
TOINEN! KOLMAS! NELJÄS!
Wandan haukkuminen loppui, pelko ja kauhu voitti. Pepin silmät pullistui päästä ja epäusko valtasi koko koiran. Mitä ihmettä?!
Ja niitä peurojahan riitti... Kokonaiset kaksitoista (12) kappaletta peräkanaa laumana loikki noin 7 metrin päästä meitä. Päätin lähteä kotiin, koska kaksi täydellisen vauhkoa koiraa mukana. Aloimme kulkea (lue: vyöryä yhtenä joukkona) kotia kohti. Wanda oli aivan tohkeissaan ja Peppi vain porhalsi kuin höyryjuna eteenpäin..
Kukas tuossa oli sitä riistaa? Ne peurat vai Wanda... Wanda luuli joutuvansa hurjan mörön kitaan koko pikkuinen likka..
Meinasi jouluperinteet muuttua: Peppi olisi halunnut pöytään komeat peurapaistit... Huhhuh, joko olisi joulurauhan aika?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti