Eilen oltiin 4 tunnin retkellä Vaarniemessä, Kaarinassa. Käveltiin ehkä vajaa 10 km yhteensä, välillä jäällä, välillä metsässä ja välillä rämmittiin hangessa. Meidän varsinainen kohde oli Vaarniemen näköalatorni ja laavu, jonne mentiin paistamaan makkaraa.
Wanda ei palellut, mikä oli yllätys. Ei nostellut edes tassuja kertaakaan, vaikka olihan siellä reilut kymmenen astetta pakkasta. Hiki päässä se juoksi vain häntä heiluen ja leveä läähätyshymy..
Oli todella kaunista ja oli sen arvoista kiivetä 200 m portaat laavulle, sillä nuotiomakkara teki kyllä tehtävänsä parin tunnin kävelyn jälkeen!
Tänään oli lonkkakuvaus ja silmätutkimus. Hyvin meni. Mukava klinikka ja henkilökunta (Petvet Turussa).
Silmät ok, vasemmassa linssissä pienen pieni tiivistymä, jolla ei ole merkitystä. Tuskin se kasvaa eikä vaikuta mihinkään.
Silmiin laitettiin laajennustipat, joten nyt silmät ovat usean tunnin ajan arat.
Lonkat terveet, A tai B. Lopullista lausuntoa odotellaan Kennelliitosta.
Wanda rauhoitettiin toimenpiteeseen (piikki). W nukahti suorilta jaloilta todella nopeasti. Herätyspiikin jälkeen meni aika kauan heräämiseen, ja nyt on todella tokkurassa. Wanda käveli muutaman askelen tässä jo, mutta nukkuu syvässä unessa nyt varmaan loppupäivän.
Kuola valuu raukkaparalta ihan koko ajan. Ruokaa ei ole saanut syödä, joten olo ei varmasti ole kovin hyvä. Mutta, uutiset on mitä parhaimpia...
Wanda on käynyt säännöllisesti Turun koirauimahallissa. Miksi?
Uinti on todella hyvää liikuntaa koiralle:
• 15 min uinti vastaa tunnin juoksulenkkiä metsässä
• lihaksisto vahvistuu
• vesi ei rasita niveliä
• hyvää vaihtelua lenkkeilyyn
Ja tottakai -se on hauskaa! Wanda nauttii uinnista joka ikinen kerta, on riemuissaan eikä malta odottaa altaaseen pääsyä.
Wandalla on päällä uimaliivit, koska haluan sen uivan oikealla tekniikalla, jotta oikeat lihasryhmät kehittyvät. Kaikki tietävät sen, miten tehdessään kuntoiluliikettä huonossa asennossa, tulee väärät paikat kipeäksi ja treeni ei mene sinne minne piti. Uimaliivit tuovat myös varmuutta koiralle, se tietää ettei uppoa, joten mikään ei vie sen keskittymistä oikeasta tekniikasta ja uimisen riemusta!
Vinkit onnistuneeseen uintireissuun:
• ei ruokaa pariin tuntiin ennen uintia, ethän itsekään halua uida vatsa täynnä!
• tarpeiden teko ennen altaaseen menoa. Tämä on todella tärkeää, koska uiminen kiihdyttää aineenvaihduntaa, eikä koira nauti uimisesta mikäli hän on aivan jalat ristissä. Myöskään altaan puhdistusmaksua ei ole mukava maksaa..
• 10-20 min alku- ja loppuverryttely. Koiran tulee olla täysin lämmin ennen altaaseen menoa, jotta lihasvaurioilta vältytään. Sama koskee loppuverryttelyä, kävely vähentää lihasjumien riskiä
Oltiin tossa Wandan kanssa aamulenkillä. Kun lenkki oli tehty, tultiin meidän talon pihalle. Sitten ihmettelin miksi hihna tuntuu nyt niin hassulta. NO KAPPAS VAAN hihna on irronnut koirasta ja koira kävelee siinä irti. Saan pienen sydänkohtauksen, nappaan wandaa pannasta ennen kuin se tajuaa mitä on tapahtunut ja pistän remmin takaisin kiinni. Siinä hetki meni pulssia tasatessa ja mietin mitä ihmettä juuri tapahtui. Vissiin hihnan lukko osui johonkin lumivalliin siten, että solki liikahti ja lukko muljahti auki. Mene ja tiedä... Luojan kiitos Wanda oli silloin kiltisti eikä sännännyt mihinkään. Huhh mikä aamunavaus..
Allekirjoittanut täyttää tänään 19v! Wandaali sai jopa maistaa vähän vohvelia, kun jäi ylimääräisiä paloja. On melkein kuin Wandan synttärit kun eilen tuli sen ruokatilaus, 12 kiloa ruokaa!
Tänään löydettiin ihana uusi puisto, jota en ollut ennen tajunnutkaan! Ihan tässä lähellä on Tähkäpuiston koirapuisto, joka oli oikein ihana ja kiva koirapuisto. Erikseen pienet ja isot koirat, paljon puita ja kiviä.
Oltiin Wandan kanssa ihanalla päivälenkillä ja Wanda sai juosta puistossa ja rellestää ❤
Viime yö meni loistavasti!! Wanda nukkui rauhassa eikä kävellyt ympäri kämppää, eikä tarvinnut mennä yöllä pissalle. Eikä W aamullakaan edes pyytänyt ulos, minä sain sen peiton alta kaivaa ja ehdottaa ulos menemistä.
Eilen täällä tuli järkyttävästi lunta, mutta onneksi jalkakäytävät oli jotenkuten aurattuna kun mentiin pihalle. Ulkona oli niin kaunis ilma! -1, aurinko paistaa ja lumi tuo valoa.
Wanda rakastaa lunta, joten ulkona tulee nyt riehuttua oikein olan takaa!
Illalla me lähdetään Raumalle viikonlopuksi juhlistamaan Vallun äidin 50v!
Wandalla on edessä lonkka&silmätutkimukset 21.2! Vitsi kun jännittää mitä niistä tulee tulokseksi..
Tosiaan siis virallinen lonkkakuvaus ja silmätutkimus tehdään, jotta Wandan pentuesuunnitelmat saa vihreää valoa mikäli koira todetaan terveeksi. Jännittää ihan hirveesti!!