17.11.2016

Pikku piru

Nyt täytyy kyllä kirjoittaa postaus, jossa kerron vähän todellisuudesta pennun kanssa. Se ei ole aina kivaa, se ei ole helppoa eikä varsinkaan pelkkää hauskuutta ja leikkimistä. Pennut purevat, villiintyvät, repivät vaatteita ja ikävä kyllä hiuksia.

Erityisesti iltaisin (voin melko tarkasti sanoa kello 18-21) Wandalla alkaa menemään riehuminen todella yli ja se käy totaalisesti ylikierroksilla. Silloin Wanda puree kaikkea mihin ylettyy -ja kovaa- ja koko touhua säestää hurja murina ja hännän heiluttaminen.

Selkeästi Wanda kokee tilanteen leikkinä, eikä mitenkään pahaa tarkoita. Pureminen kuuluu pentuikään, mutta kyllä täytyy löytää keinot saada kuri tilanteeseen ja täytyy tehdä selväksi, missä raja menee leikin ja kielletyn toiminnan välillä.

Ulkona olen ottanut sellaisen linjan, että kun Wanda puree hihnaa -> minä pysähdyn ja odotan, että riehunta ja kieppuminen lakkaa. Matka jatkuu, kun osataan olla hallitusti ja minun säännöilläni. Kun ulkoa tullaan sisälle, ensimmäinen kohde hampaille on kenkäni -jos ei kengät, niin käteni kun kumarrun ottamaan kenkiäni pois.

Usein tästä alkaa eräänlainen riehunnan vyyhti, jossa koko ajan tilanne karkaa enemmän käsistä ja riehunta menee överiksi. Wandaan ei ole mitään tehoa, jos yrittää esimerkiksi ottaa kiinni niskasta tai jotenkin "irrottaa" koiran kimpustani.

Tässä iltariehunnassa Wanda alkaa oikeasti hyppiä silmille, puree nenää, korvia... kyllä vähän tehoaa, jos sille oikeasti kunnolla ärähtää, mutta ei ole "tarpeeksi herkkä", jotta tällä saisi puremisen loppumaan.

Keinoni ovat nyt olleet, että kun puree eikä lopeta kiellettäessä ja se alkaa oikeasti todella sattua, Wanda menee huoneeseeni jäähylle. Siellä sitten on puoli minuuttia-minuutin ja tulen hakemaan sen pois vasta, kun vinkuna lakkaa. Pois hakiessa olen neutraali enkä surkuttele "voivoi parkaa olitko siellä yksin..." vaan neutraalisti koira sinne rauhottumaan ja sitten pois. Ei mitään ylidramaattisia tunteita tähän, vaan pieni tauko tuosta riehunnasta ja se kyllä tehoaa, se käytös loppuu lähes aina siihen (vähäksi aikaa..).

Toinen mitä käytän on selän kääntäminen tai tilanteesta poístuminen. Usein Wanda luovuttaa ja menee puuhaamaan muuta, mutta jos on tuo iltaisin tapahtuva silmille hyppiminen meneillään, ei toivoakaan, että pikku piru ei seuraisi minua toiseen huoneeseen ja jatka samaa.

Kaikki kikkakolmoset kehiin mitä tiedätte -miten saada kuri Wampyyriin?

4 kommenttia:

  1. Hyviä neuvoja tarvitaan. En muista että Peppi olis ollu näin hurja tai sit muisti on pehmentynyt. Terv laastaroitu perheenjäsen

    VastaaPoista
  2. Mä voisin tuoda lainaan sunnuntain agiin tuon kaksipuoleisen pelin, et joutuus käyttää niitä aivosoluja ja väsähtääs. Mut jos noin hurja on, ni rauhottuminen olis kans hyvä oppia. Se on kyl helpompi sanoo ku tehdä naskalihampaiselle... mut kylkiasentoon Wandaali ja ennen ei luovuta ennenkun koira rauhoittuu siihen. Mut ne naskalit siinä varmaan osuu ja uppoo monesti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tarpeen tullen keskittyy ja rauhoittuu, mutta kun on päällä tämä "show" niin ei..

      Poista