Wandan oppiminen sisäsiistiksi on äärimmäisen hyvässä jamassa. Vain joskus tulee tarpeet sisälle ja sekin johtuu lähinnä siitä, että ei ole ehditty ulos asti. Silloinki jopa pääosin tekee lehden päälle tai lähelle ovea!
Olen ollut todella yllättynyt siitä, miten upeasti Wanda on ollut täällä päivät! Vielä toistaiseksi Wanda on ollut minun huoneessani, kun olen koulussa, mutta nyt se alkaa opettelemaan Pepin kanssa oloa. Kyllähän Wanda vinkuu ja itkee, kun lähden, sehän on selvä, mutta uskon sen kyllä nukkuvan pääosin päivisin. Ja onhan sillä muutama luu, mitkä jätän sille ja ne on aina kunnolla pureskeltuja kun palaan.
Mutta siis todella upeasti Wanda on pärjännyt: se on aina kahdeksasta vähän vaille neljään yksin ja kertaakaan ei ole mitään tuhottu eikä kuin kerran tehnyt sisälle kakat (ja sekin oli se veriepisodi..).
Kun nyt miettii, miten hienosti 11 viikkoinen pentu osaa olla kotona yksin ja pidätellä päivän ajan, niin ei voi kyllä enempää vaatiakaan. Loppujen lopuksi ei sillä ole niin merkitystä, jos vahinkoja sattuu silloin tällöin, koska Wanda kumminkin oikeasti pyrkii toimimaan oikein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti