30.11.2016

Kukkulan kuningatar?

No nyt se tapahtui ja Wanda pääsi hyppäämään sohvalle! Voi tulla tiukat paikat kumpi on pomo...

28.11.2016

Leikkiminen

Nyt alkaa Peppi lämmetä Wandan kaveriksi! Tähän asti on kohdellut hieman ynseästi, mutta nyt ovat leikkineet koko päivän!

Ihanaa kun näistä on tullut hyvät kaverit. Kuten sanoin Kammottava kävelijä -tekstissäni, Peppi päästää Wandan aina välillä samaan petiin nukkumaan.

Älypeli

Saatiin Annelta lainaan koirille testattavaksi älypeli. Wanda ei meinannut ensin ymmärtää, että sitä liikkuvaa osaa voi siirrellä ja siten namit paljastuu, mutta kyllä pikkuhiljaa alkoi hoksaamaan fiksusti. Aika paljon Wandaa turhautti tuo, vähän sama ilmiö kuin Kongi ärsyttää kun ei sitä maksamakkaraa sieltä noin vain saakaan pois.
Aika paljon touhua säesti vinkuminen ja ärinä, mutta kyllä tuossa muutama tovi hurahti kakaralla.



Kammottava kävelijä

Olin Wandan kanssa rauhassa omalla pihalla ja tietä myöten meni nuori poika, joka ei mitenkään reagoinut Wandaan. Wanda sen sijaan nosti niskavillat pystyyn, vilkaisi toiveikkaasti sisälle alkaako Peppi haukkumaan tunkeilijalle, mutta pettyi.

No mitä tekee hurja Wanda? Haukahtaa hyvin säälittävästi ja juoksee sisälle Pepin petiin nukkumaan sen viereen... 

Siis niin huvittavaa toimintaa.. mutta hakee sentään lohtua Pepiltä..

26.11.2016

Temppuilua 26.11







    







Uusi huomioliivi

No nyt on molemmille koirille huomioliivi, kun Wanda sai omansa!


Leikkiminen


 Oli ehjä....






Mutta se joutui pedon kitaan..

Peppi ja Maria



Wanda 3 KUUKAUTTA

Oho, näin se aika menee!
Tänään siis Wanda täytti 12 viikkoa eli 3 kokonaista kuukautta.

Paino: 8,5 kg
Selän pituus: vajaa 40cm
Mites pureminen? Ei enää käsiä niin paljon, mutta VAATTEITA senkin edestä. Siis roikkuu housujen lahkeessa.. juuri tästä vaiheesta en oikein pitänyt Pepin ollessa pentu, koska niin monet housut meni roskiin..
Uusin ihanan ärsyttävä tapa? Pikkukivien keräily...tarvitseeko selittää?
Muuta? Wanda tykkää ottaa päiväunia ja muutenkin hengata sylissä.














24.11.2016

Huomenta Maria!

Herään nyt aamuisin siihen, kun Wanda hyppii sängyn laitaa vasten muutamaan kertaan ja jää istumaan odottaen, että avaan silmät. Kun Wanda huomaa minun heränneen, alkaa vimmattu hännän heilutus ja riemu repeää.

Hyvin Wanda malttaa, että nousen ja puen ja sitten vasta mennään pihalle. Jos en halua nousta vielä sen herättäessä, Wanda menee makaamaan ja nukkumaan ja yrittää uudelleen vähän ajan päästä. On kyllä ihana herätä tämän tuijotukseen ja iloisuuteen, koko aamu lähtee hyvin käyntiin, koska sen ilo tarttuu väkisinkin. <3

Why I love Welsh Springer Spaniels? / Miksi Walesit?

I have loved this breed many years (obviously, I have two of these!). 6,5 years ago we chose this breed by these criteria:
-not too small or big or heavy
-not too long fur or at least it should be manageable
-good for a family with kids
-happy
-positive

I think the best thing in this breed is that they're so happy about everything, like really you can go to the bathroom for a one minute and when you come back your dogs behave like it's been ages. They follow me if I leave the room and they always wag their tails and the whole dog shakes with it.

It is difficult to say, everyone has their own special reasons why they like Welsh Springers. Maybe it is the beautiful and elegant expression of the head, the free and powerful movement, the charming red and white colour or the friendly and trusting character
More info:
--


Eli vähän syitä miksi päädyimme juuri tähän rotuun:
-ei liian iso eikä liian pieni tai liian painava
-turkki ei saa olla pitkä tai vähintään pitää olla helppohoitoinen
-hyvä lapsiperheeseen
-iloinen
-positiivinen

Mielestäni parasta tässä rodussa on niiden iloisuus kaikesta, voin mennä minuutiksi vessaan ja tullessani takaisin koirat käyttäytyvät, kuin olisin ollut vuosia poissa. Ne seuraavat minua, kun lähden huoneesta ja heiluttavat aina häntäänsä ja koko koira heiluu sen mukana.

Sitä on vaikea sanoa, jokaisella on oma erityinen syy, miksi welshiin ihastuu. Ehkä se on pään kaunis ja elegantti ilme, vapaat voimakkaat liikkeet, ihastuttava punainen ja valkoinen väri tai ystävällinen ja luottavainen luonne. 
Enemmän tietoa: 

22.11.2016

Agitreenit

Äidin ja Pepin agilityrata 22.11


Niinu Agility Sport, Tiian ryhmä

Päikkärit

Koeviikon lukemisen ohessa on hyvä välillä relata.. zzz..





Näytkö sinä pimeässä?

Nyt puhun ajankohtaisesta aiheesta. Nimittäin heijastimet.

Onko sinulla heijastimia? Entä koirillasi? Minä lenkitän koiriani teillä, missä on hädin tuskin katuvalojakaan, eli on ehdottoman tärkeää näkyä muille tienkäyttäjille ajoissa. Varsinkin nyt, kun kuljen kahden koiran kanssa on tärkeää, että autoilija ehtii hiljentää ja varoa meitä (olemme kumminkin iso lauma kapealla tiellä).

Minulla on otsalamppu ja sen valo demonstroi miten koirillani olevat heijastintuotteet näkyvät esimerkiksi auton ajovaloissa.  Koirillani on pannoissaan heijastinpintaa ja lisäksi yllään seuraavat tuotteet:


Heijastinvalo











Heijastinvaljas





Heijastava talutin


Neiti Hieno

Kumpi parempi? Kommenttia!





21.11.2016

Sisäsiisteys ja yksinolo

Wandan oppiminen sisäsiistiksi on äärimmäisen hyvässä jamassa. Vain joskus tulee tarpeet sisälle ja sekin johtuu lähinnä siitä, että ei ole ehditty ulos asti. Silloinki jopa pääosin tekee lehden päälle tai lähelle ovea!

Olen ollut todella yllättynyt siitä, miten upeasti Wanda on ollut täällä päivät! Vielä toistaiseksi Wanda on ollut minun huoneessani, kun olen koulussa, mutta nyt se alkaa opettelemaan Pepin kanssa oloa. Kyllähän Wanda vinkuu ja itkee, kun lähden, sehän on selvä, mutta uskon sen kyllä nukkuvan pääosin päivisin. Ja onhan sillä muutama luu, mitkä jätän sille ja ne on aina kunnolla pureskeltuja kun palaan.

Mutta siis todella upeasti Wanda on pärjännyt: se on aina kahdeksasta vähän vaille neljään yksin ja kertaakaan ei ole mitään  tuhottu eikä kuin kerran tehnyt sisälle kakat (ja sekin oli se veriepisodi..).

Kun nyt miettii, miten hienosti 11 viikkoinen pentu osaa olla kotona yksin ja pidätellä päivän ajan, niin ei voi kyllä enempää vaatiakaan. Loppujen lopuksi ei sillä ole niin merkitystä, jos vahinkoja sattuu silloin tällöin, koska Wanda kumminkin oikeasti pyrkii toimimaan oikein.


Yhteispeliä

Olen ottanut nyt tavaksi käydä yleensä kerran päivässä molempien kanssa yhteisellä hihnalenkillä, jotta Wanda näkee mallia miten käyttäytyä ja myös siksi. että molemmat tottuvat olemaan samaan aikaan lenkillä.

Se sujuu oikeastaan todella hyvin! Minulla on koira kummassakin kädessä ja ne kävelevät minun molemmin puolin. Tämä on toimiva strategia, koska näin a) koirat eivät häslää, hihnassa mennään eteenpäin -ei tultu leikkimään, b) en astu kummankaan (siis Wandan) tassuille ja ehkä ennen kaikkea c) jos on tarve, saan molemmat koirat helposti lyhyeen hihnaan.

Autojen ohitus sujuu hyvin, vaikka on molemmat koirat mukana. Wanda haluaisi mennä perään ja hyppii paljon, mutta koska Peppi on rauhallinen niin tilanteessa ei ole sen kummempaa paniikkia.

Ehkä paras asia kahden kanssa lenkkeilyssä on ehdottomasti se, että Peppi liikkuu! Monet tietävät sen, miten Peppi yksinkertaisesti kieltäytyy välillä  etenemästä meidän tiellä. Liian tutut maisemat neidille? Oli miten oli, nyt kun kakara on mukana niin Pepin on pakko tulla mukana
-muutenhan Maria saattaisi mennä kakaran kanssa kahdestaan...


Wanda vs. Lusikka

Kumpi voittaa?


19.11.2016

Happy Idiot



P & W



Wanda 11 viikkoa

Hiphei ja viikot ne vaan kuluu!

Tänään mittarissa 11 viikkoa, ensi viikolla täynnä 3 KUUKAUTTA -voi vitsit miten aika kuluu..

Paino: 6.8kg
-todella hyvä, että vatsaongelmat eivät ole hidastaneet kasvua!









Sääntö vs. todellisuus

  1. Wanda syö luita Marian huoneessa, koska Peppi ei saa niihin koskea. Lue: Peppi hiipii Marian huoneeseen varastamaan ne..
  2. Ulos mennessä pitää istua rauhassa -> ovi aukeaa -> Maria menee. Lue: yhden koiran kanssa, mikä ettei
  3. Wandan kaninkarvalla päällystetyllä pallolla leikitään Marian huoneessa, koska Peppi ei osaa    Lue: Peppi hiipii Marian huoneeseen ja varastaa sen -> nylkee sen (Anteeksi Anne....)
  4. Kun Maria on koneella, syliin pääsee, jos osaa istua nätisti ja odottaa, että Maria nostaa              Lue: Jos Maria on hidas, alkaa mesoaminen... (ei kun oikeasti Wanda osaa olla tosi hyvin!)




Tänään pitäisi kirjoittaa minusta 11 vko postaus! Ja videoita luvassa! 
-Wanda

18.11.2016

Hirveä Hirvi

Ja nyt sattuu ja tapahtuu!

Aamulla, kun 06.00 lähdin ulkoiluttamaan Wandaa oli todella pimeää ja minulla oli tietysti otsalamppu. Käveltiin siinä pihalla ja läheisen metsän reunassa ja aloin ihmettelemään miksi Wanda on noin levoton.. Pelokkaan oloinen ja luimisteli korviaan..

NO..

Sanon, että ei ole hätää ja eihän täällä mitään kummallista ole. Katselin lampulla jalkoihini, etten kompuroisi. Kun nostan katseeni metsään, mikäs se siinä.. HIRVI!! Siis 15-20 metrin päässä minusta otsalamppuni valo kiilui sen silmistä.. tuli muuten pikkasen kiire sisälle!

Siis jestas, harvoin sitä noin läheltä tuijottaa hirveä silmästä silmään. Se oli siis ihan paikallaan ollut niin ei kuultu sitä ja käveltii koko ajan sitä kohti..

Olipa aika hirveä hirvi(ö) noin kuudelta aamulla. :D

17.11.2016

Videoita Wandasta

Suloinen tappaja

Hurja tappajakoira

Pikku piru

Nyt täytyy kyllä kirjoittaa postaus, jossa kerron vähän todellisuudesta pennun kanssa. Se ei ole aina kivaa, se ei ole helppoa eikä varsinkaan pelkkää hauskuutta ja leikkimistä. Pennut purevat, villiintyvät, repivät vaatteita ja ikävä kyllä hiuksia.

Erityisesti iltaisin (voin melko tarkasti sanoa kello 18-21) Wandalla alkaa menemään riehuminen todella yli ja se käy totaalisesti ylikierroksilla. Silloin Wanda puree kaikkea mihin ylettyy -ja kovaa- ja koko touhua säestää hurja murina ja hännän heiluttaminen.

Selkeästi Wanda kokee tilanteen leikkinä, eikä mitenkään pahaa tarkoita. Pureminen kuuluu pentuikään, mutta kyllä täytyy löytää keinot saada kuri tilanteeseen ja täytyy tehdä selväksi, missä raja menee leikin ja kielletyn toiminnan välillä.

Ulkona olen ottanut sellaisen linjan, että kun Wanda puree hihnaa -> minä pysähdyn ja odotan, että riehunta ja kieppuminen lakkaa. Matka jatkuu, kun osataan olla hallitusti ja minun säännöilläni. Kun ulkoa tullaan sisälle, ensimmäinen kohde hampaille on kenkäni -jos ei kengät, niin käteni kun kumarrun ottamaan kenkiäni pois.

Usein tästä alkaa eräänlainen riehunnan vyyhti, jossa koko ajan tilanne karkaa enemmän käsistä ja riehunta menee överiksi. Wandaan ei ole mitään tehoa, jos yrittää esimerkiksi ottaa kiinni niskasta tai jotenkin "irrottaa" koiran kimpustani.

Tässä iltariehunnassa Wanda alkaa oikeasti hyppiä silmille, puree nenää, korvia... kyllä vähän tehoaa, jos sille oikeasti kunnolla ärähtää, mutta ei ole "tarpeeksi herkkä", jotta tällä saisi puremisen loppumaan.

Keinoni ovat nyt olleet, että kun puree eikä lopeta kiellettäessä ja se alkaa oikeasti todella sattua, Wanda menee huoneeseeni jäähylle. Siellä sitten on puoli minuuttia-minuutin ja tulen hakemaan sen pois vasta, kun vinkuna lakkaa. Pois hakiessa olen neutraali enkä surkuttele "voivoi parkaa olitko siellä yksin..." vaan neutraalisti koira sinne rauhottumaan ja sitten pois. Ei mitään ylidramaattisia tunteita tähän, vaan pieni tauko tuosta riehunnasta ja se kyllä tehoaa, se käytös loppuu lähes aina siihen (vähäksi aikaa..).

Toinen mitä käytän on selän kääntäminen tai tilanteesta poístuminen. Usein Wanda luovuttaa ja menee puuhaamaan muuta, mutta jos on tuo iltaisin tapahtuva silmille hyppiminen meneillään, ei toivoakaan, että pikku piru ei seuraisi minua toiseen huoneeseen ja jatka samaa.

Kaikki kikkakolmoset kehiin mitä tiedätte -miten saada kuri Wampyyriin?

14.11.2016

Ruokaa!

Wandaa turhauttaa -eikö tuo ihminen ymmärrä et mulla on nälkä?!




To my foreign readers

Hello!

I've noticed that I have many readers in USA, Sweden, France and for example in Germany. I thought it would be nice for you to be able to follow my blog in English too -so here we go..

Everything is going well so far and I think this might be the best possible situation to have a new puppy because Peppi is now a smart adult. -Okay fine, she's six years, smart or not!

I am very happy about how Peppi has taken Wanda to the family and they are starting to learn how to sort of play together.. or at least Wanda jumps to Peppi's face and ears with loud barking... Peppi has been so kind to her and it doesn't matter if Peppi isn't "ready" to play with this new puppy yet. -Small steps, I'd say.

I think Wanda is way more brave puppy than Peppi was as a puppy -or even as an adult- and it'll help my job in obedience training etc. because Wanda already has a lot of courage to do things and I can easily take her to different situation and places. She loves new people and is always giving them lots of kisses.

Of course life with a new puppy can be exhausting sometimes and especially when her sharp puppy teeth happen to hurt when she bites.. but I love my dogs and they make my days a lot better so what would be a puppy without its own lovely-terrible teasing tricks..?

Are you guys interested in reading a small summary every once in a while in English? Please feel free to comment on my texts and tell me what would you like to read in English.



13.11.2016

Ura agilityssa korkattu!

Ei kovin moni voi sanoa aloittaneensa 10 viikkoisena tämän lystin.. ja upeasti irtosi minun luota tutkimaan hallia yksin!
Jos Peppi on Fiat Punto, niin tästä tulee sitten Ferrari!



Wanda leikkii koirakaverin kanssa


Rohkelikko

Wanda on kyllä niin rohkea likka ettei ole tosi.. lähdin äidin ja Pepin mukana agilitytreeneihin, jossa muut walesit meidän kaverit on ja Wanda lähti ensimmäistä kertaa kodin ulkopuolelle.

Siis vitsi tämä likka on makee! Ei jännittänyt, autossa oli hienosti nukkuen Pepin selän päällä ja melko reippaasti asteli sitten agilityhalliin. Siellä tapasi muut walesit tästä meidän poppoosta!
Wanda oli heti kiipeämässä ihmisten syliin ja paini koirien kanssa. Olin jo nähnyt Wandasta kotona, että on todella peloton vaikka pimeässä metsässä, mutta tämä oli valtava yllätys miten se vain oli siellä kuin vanha tekijä.

Ja Wandaa kiinnosti se agilityrata! Istui ja katteli kuin olisi kovinkin viisas ja kokenut... :D


Kohtaamisia

Kun aamulla menin pihalle Wandan kanssa, oli pihassa kolme peuraa. Etäisyyttä meihin oli  ehkä 20 metriä ja Wanda tuijotti silmät pyöreänä niitä ja oli aivan hiiren hiljaa. Kun peurat lopulta lähtivät ehkä 5 minuutin kuluttua, ei Wanda uskaltanut mennä sinne pihalle pidemmälle tai niiden perään... Aivan kauhusta jäykkänä pikku rääpäle..

Isää Wanda pelkäsi illalla pimeällä, kun isä oli kolaamassa lunta. Wanda ei meinannut uskaltaa mennä luokse, kunnes tajusi että isähän se vain on ja lumikola on suhteellisen vaaraton esine.

Imurikin eilen nähtiin! Rohkeasti Wanda meni sitä tutkimaan, kun se ei ollut vielä päällä. Kun se laitettiin päälle, alkoi hieman viikset tutisemaan ja meni Pepin vatsan alle ja sieltä kurkki. Minua huvitti suunnattomasti, kun Peppi esitti rohkeaa eikä kehdannut paeta yläkertaan.. esitti Wandalle niin rohkeaa likkaa.. :D

Pesukone on hurja jutttu! Miten ne vaatteet voikin pyöriä siellä ja kuulua niin hassu ääni..



12.11.2016

Wanda 10 viikkoa

Taas mittariin napsahti lisää viikkoja!
Painoa on nyt: 5,7 kg
Korkeus: noin 30-32cm
Selän pituus: 30cm








Peppi ja "sukka"

Tässä video Pepin ehkä "käytännöllisimmästä" tempusta tai taidosta. Ottaa sukat pois todella varovasti, ei raapaise yhtään hampaillaan koskaan!



Potretti

Jaahas kerrankin kuvia missä ollaan kaikki samaan aikaan.. Ei kyllä vielä saa sellaisia missä kaikki olisi paikallaan





Hölmön halvat huvit